TERVETULOA MUUTOS!
Ainoa pysyvä asia elämässä on muutos, vai onko?
Saatamme kuulla tuota yllä mainittua sanontaa, ja se voi mietityttää meitä voimallisesti, sillä moni meistä on kuitenkin jumissa vanhoissa kaavoissa, eikä elämässä tunnu asiat välttämättä muuttuvan. Painiskelemme yleensä toistuvasti samojen asioiden kanssa ja ihmettelemme miksi olemme menneisyyden kivuissa ja kokemuksissa kiinni. Näin on, vaikka elämä on täynnä muuttuvia tekijöitä ja kuitenkin juuri ne meidän voimakkaimmat haasteet mitä todennäköisemmin kertoo meidän hankalimmista uskomuksista, jotka on opittuja jossain kohtaa elämän aikana. Lisäksi kannamme toki haavoja tunnetasolla ja saatamme pelätä mennä eteenpäin elämässä, sillä vaikka elämä tuntuu hankalalta sellaisenaan, niin se on kuitenkin kaikessa raadollisuudessaan tuttua ja 'turvallista' siitä huolimatta, että se ei tunnu hyvältä.
Näiden asioiden inspiroimana pidän kahden tunnin kurssin, jossa kanavoin enkeliporukalta hoitoa, kirkastusta ja apua ajatuksella TERVETULOA MUUTOS!
Kahden tunnin aikana tutkimme sisintämme meditatiivisessa tilassa vastaanottaessamme enkeleiltä selkeyttä teemaan TERVETULOA MUUTOS ja puhdistamme haitallisia uskomuksia ja esteitä omasta itsestämme. Samalla avaamme niitä lukkoja mitä juuri tänään omasta itsestään löytyy ja otamme vastaan mahdollisimman paljon hoitoa tämän hetkiseen tilanteeseen sekä aiheisiin, jotka estävät meitä muuttumasta parempaan suuntaan juuri tänään, tässä ja nyt!
Tämän pienen kurssin tarkoitus on tiedostaen katsoa sisimpään ja antaa itselleen kirkastusta meidän ongelmakohtiin = esteet muutokselle. Tavoite on auttaa itseämme päästää irti haitallisista asioista, jotka pitää meidät kiinni menneisyyden kuvioissa. Meillä kaikilla on kyky muuttua koko ajan, jos vaan uskallamme katsoa mitä ihanaa voisimme uskaltaa elämäämme tilata - jokainen päivä ja hetki on uusi mahdollisuus! Ja jos se jo tuntuu vastenmieliseltä, että voisi edes ajatella, että voisit vastaanottaa jotain uutta ja hyvää, niin ehkäpä senkin asian takana löytynee jokin haitallinen ja epäterve uskomus omasta elämästä? Olen kuulluut niinkin voimakkaan näkemyksen, että mielummin kuolemme kun muutumme.
Avaudumme taas kerran lisäämään itsessämme rakkauden energiaa ja katsomme mitä muutoksen pelkoja meistä löytyy. Samalla käynnistämme uuden avartavan prosessin, joka voi viedä meitä kohti uusia muutoksia; sisäisiä ja ulkoisia! Jotta sanonta "muutos on ainoa pysyvä asia" voisi olla totta, tervetuloa muuttumaan sisäisesti ja sen kautta vastaanottamaan myöskin ulkoisia muutoksia elämääsi!
Pyydän, että tulet kurssille keskittyen yhteen isompaan teeman mihin tilaat juuri tänään muutosta, ja näin ollen on aikomuksesi mahdollisimman kirkas kun olet läsnä tämän illan kurssilla!
Kurssi on tarkoitettu kaikille niille asiakkaille, jotka ovat vähintään kerran käyneet selvännäkökonsultaatiossa.
TERVETULOA MUUTOS - KURSSI
Kevään kunniaksi perjantaina 08.04.11 klo 18-20
Hinta 65 eur (60 eur eläkeläiset, työttömät, äitiyslomalaiset ja kokopäivä-opiskelijat), eräpäivä: 01.04.2011
Maksamalla suorituksen eräpäivään mennessä varaat paikkasi ryhmässä.
Maksu: Nordea 218520-134212 tai Sampopankki 802047-10038812
Paikka: Anjankuja 3 B 104, Matinkylä, kysy minulta ovikoodi
Ilmoittautuminen Carina Hagström sp: carina.hagstrom(at)pp.inet.fi tai puh 040-589 3381
Tarjoilu: Vettä
Tervetuloa paikalle jo 10-15 minuuttia ennen kurssin alkamista, jotta voimme aloittaa tasalta.
Kurssille mahtuu 8 henkilöä ja kurssi järjestetään kun osallistujoita on vähintään 4 henkilöä |